Skip to content
 

Miksi markkinoinnilla on enää vain yksi kilpailukeino?

Markkinoinnin 4P -kilpailukeinomallissa (Kotler) markkinoinnille määritellään neljä kilpailukeinoa:

  • Tuote
  • Hinta
  • Saatavuus
  • Viestintä

Markkinointi on käytännössä kuitenkin viimeisten 50 vuoden aikana yhdistetty vahvasti mainontaan. Suuret massamediat ja loputtoman tuntuisesti kasvavat kuluttajamarkkinat ohjasivat markkinoinnin kehitystä 1900 – luvun puolivälistä lähtien. Mainonnasta tuli väline kertoa ostovoimaansa halukkaasti käyttäville kuluttajajoukoille, mitä uutta ja välttämätöntä heidän elämäänsä tällä viikolla on tarjolla.

Mainonnan luova konsepti nousi televisiomainonnan kasvun mukana markkinoinnin tärkeimmäksi menestystekijäksi. Luovan konseptin tehtäväksi tuli varmistaa, että ihmisen mielenkiinto vangitaan ja tällä tavoin turvataan markkinoijan viestin vastaanottaminen. Sijoittamalla mainonta medioihin niiden varsinaisen sisällön joukkoon markkinointi pääsi osalliseksi sisältöön tarkoitetusta huomiosta – mitä parempi luova konsepti, sitä tehokkaammin. Kokonainen markkinointiviestintäpalveluiden toimiala syntyi markkinoijien, medioiden ja mainonnan konseptien yhdistämisen ympärille. Yrityksissä markkinoinnin tehtäväksi vakiintui tämän pyhän kolmiyhteyden hoitaminen toisen kolmiyhteyden avulla: markkinoija, mainostoimisto ja mediatoimisto. Mainonta asettui synonyymiksi markkinoinnille ja markkinoinnin tekijät alkoivat nähdä itsensä ennen kaikkea mainonnan ja massamarkkinoinnin ammattilaisina.

Kaikissa yrityksissä tehdään päätöksiä liittyen myytäviin tuotteisiin ja palveluihin, niiden hintoihin, saatavuuteen ja asiakaspalveluun. Harvassa yrityksessä näitä päätöksiä kuitenkaan mielletään osaksi markkinointia eivätkä nämä päätökset kuulu markkinoinnista vastaavien tehtäväalueeseen. Markkinointi-ihmiset keskittyvät viestintään ja muita kilpailukeinoja koskevat päätökset tehdään markkinointiosaston vastuualueen ulkopuolella. Markkinoinnin rooli liiketoiminnan tavoitteiden saavuttamisessa onkin tästä syystä usein heikko ja markkinoinnin tavoitteet vain löysästi liiketoiminnan tavoitteisiin kytkettyjä.

Tallenna artikkeli kirjanmerkkinä tai jaa edelleen. Napsauta ensin artikkelin otsikkoa. Paina sen jälkeen alla olevaa Share-painiketta ja valitse haluamasi palvelu.

Bookmark and Share

Lataa Nettimarkkinoinnin sanakirja -101 hyödyllistä termiä selityksineen omalle koneellesi.

Post to Twitter Post to Facebook

Jätä kommentti